Unitarha

Anna K. Greus

Unitarha on puutarhaleijailu mystillisillä mailla,
unien autereisilla sijoilla.

En muista minkä ikäinen olin, yhä lapsi kuitenkin. Perheemme oli saanut vieraita ulkomailta, sisa-reni ystäviä. Muistan sen yhden tyypin, jolla oli mukanaan merkillisiä esineitä. Fabian Rose oli käsityöläinen, joka rakensi kaleidoskooppeja – koristeellisia optisia putkiloita, jollaisen sisään kurkistaessa näyttäytyy silmäin edessä kuin toinen maailma.
Siellä alati muuttuvat kauniit kuvat monis-tuvat ja saavat aina uusia muotoja ja värejä. Tuo ihmeellinen elämys kiinnittyi muistona jonnekin sokkeloisen alitajuntani seinälle kuin säkenöivä taikapeili. Sinne se jäi, heijastelemaan signaaleja tulevaisuuteen.

Aikuisuuden kynnyksellä, kymmenisen vuotta sitten, kiinnostuin yliluonnollisia ilmiöitä kuvailevista kertomuksista sekä valokuvista, joihin sanottiin tallentuneen vainajain henkiä ja tunnistamattomia ilmassa liikkuvia kohteita. Kiinnostuin myös kuvista, joissa ei ollut mitään yliluonnollista, mutta esimerkiksi teknisten virheiden vuoksi niissä esiintyi erikoisia elementtejä. Minua huvitti, että jotkut halusivat tuottaa sellaisia kuvia tahallaan.

Innostuin itsekin hankkimaan retrokopion 1960-luvun Diana-muovikamerasta sekä rullallisen kummallisen värimaailman synnyttävää filmiä. Kokeilu oli vähän tyyris ja kuvien osalta enimmäkseen epäonnistunut. Se oli silti sikäli elähdyttävä, että halusin luoda näitä unenomaisia valokuvia lisää ja intensiivisemmin. Halusin tutkia, miten se onnistuisi digitaalijärjestelmäkameralla mutta analogisin keinoin, ilman kuvankäsittelyohjelman digitaalitaikasauvan suurempia ihmeitä.

Päällekkäisvalotukset, heijastukset ja muut filmiaikana kiusallisiksi virheiksi mielletyt yksityikohdat löysivät tarkoituksensa luovassa työskentelyssäni. Tykkään ajatella, että tutkimusmatkani on ol-lut kuin monivaiheinen uni, joka on materialisoitunut moninaisia välineitä sisältäväksi taikurin sal-kuksi. Salkkuni sisältää muun muassa sellaisia menneiden vuosikymmenten optiikoita, joita pidetään aikakausiensa inhokkeina niiden kuviin aiheuttamien ei-toivottujen asioiden vuoksi.

Unitarha on kokoelma tutkimusmatkani varrelta vuosilta 2015–2018. Sen sisältö painottuu vuoteen 2018, sillä tekniikoiden opettelu ja hiominen on ottanut oman aikansa. Kuvissa herää henkiin lapsuudenmuisto ihmeellisestä kaleidoskoopista, unien utuiset kerrostuneet maailmat sekä kuvalliset ja sanalliset kertomukset yliluonnollisen kohtaamisesta. Unitarha on puutarhaleijailu mystillisillä mailla, unien autereisilla sijoilla.

29.11.–21.12.2019 Ti-pe 11–17, la 10–14 | Avajaiset 28.11.2019 18.00

Valokuvakeskus Raseborg

Valokuvakeskus RAASEPORI
Kauppiaankatu 3, 10300 Karjaa
puh. 044 7487 527
Y-tunnus: 1473551-8

Avoinna
ti–pe 10.00–16.00
la 10.00–14.00

Uutiskirje