Floating Kitchen
Carine Fabritius
Floating Kitchen leikittelee mittakaavalla ja teosten sekä teemojen kerroksellisuudella. Näyttelyssä on esillä valokuvia teossarjasta Floating Kitchen sekä sarjaan tehtyjä lisätyn todellisuuden teoksia. Teokset ovat saaneet innostuksen ja inspiraation Liisa Ihmemaassa ja Narnia -kirjoista sekä David Lynchin tv-sarjoista ja elokuvista. Käsittelen näyttelyssä yksinäisyyden, vanhenemisen, hylättyjen paikkojen ja hylätyksi tulemisen tunteita.
Valokuvat
Näyttelyn nimikkoteoksessa Floating Kitchen nainen seisoo sammaloituneen retrokeittiön edessä. Lattialla lainehtii vettä. Nainen on moderni nykyaikainen nainen, mutta kuvassa hän on muuttunut läpikuultavaksi. Yrittääkö hän irrottautua perinteisistä naisen rooleista? Kuinka helppoa rooleista ja odotuksista irrottautuminen todellisuudessa on?
Vuonna 2019 aloittamani valokuvasarja nukkekodista on saanut kimmokkeen installaatiotaiteesta. Nukkekodin pienessä mittakaavassa olen toteuttanut ideoita, joita muuten voisi olla hankalaa tai jopa mahdotonta tehdä. Lapsena nukkekodin leikkimaailmassa oltiin syvällä sisällä ja siellä tapahtui monenlaisia erilaisia ja jännittäviäkin asioita. Valokuvissani nukkekoti esitetään aikuisen näkökulmasta aikuisille samanlaisessa toden ja epätoden rajapinnassa kuin lapsena leikit koettiin. Valokuvia varten lavasteena toiminut muunneltu ja muokattu nukkekoti on näyttelyssä esillä.
Lisätty todellisuus (AR = Augmented Reality)
Omassa taiteessani lisätty todellisuus mahdollistaa useiden erilaisten tilallisten ja ajallisten tekniikoiden yhdistämisen. Työskentelyssäni AR laajentaa valokuvaa, installaatioita ja ajatuksiani teosten takana. AR tuo mukanaan teoksiin ääntä ja uusia temaattisia tasoja. Minusta on kiinnostavaa että AR mahdollistaa katsojalle kokemuksen, jossa hän voi halutessaan olla myös toimija. Näyttelyssä AR-taidetta voi katsoa omalla älypuhelimellaan. Teosten äänet kuuluvat katsojan puhelimelta.
Our Nature -teoksen AR avautuu älylaitteen ruudulle 360° -kuvana nukkekodin sisältä. Teoksessa voi kokea olevansa sisällä yhdessä nukkekodin huoneista. Vein nukkekodin hakkuuaukealle missä kuvasin 360 -kameralla. AR-kokemuksessa, huoneen sisällä ollessaan, nukkekodin avoimesta seinästä näkyy ulos hakkuuaukea ja muualla katsojan ympärillä näkyy nukkekodin huone sen sisäpuolelta. Saman nukkekodin huoneen voi näyttelyssä nähdä samannimisessä valokuvateoksessa sekä oikeassa fyysisessä nukkekodissa, joka on toiminut Our Nature -valokuvan lavasteena.
The Grey Lady on kummitustarinoista inspiroitunut Instagram-filtteri. Filtterissä käyttäjän taustalle ilmestyy huone vanhasta kartanosta ja käyttäjä muuttuu läpikuultavaksi. Tavallaan näkymättömäksi. The Grey Lady pohtii vanhenevien naisten näkymättömyyttä yhteiskunnassa. Kokevatko he itsensä aaveen kaltaisiksi? Ovatko Harmaat Rouvat syntyneet keski-iän ylittäneistä naisista?
Carine Fabritius on Helsingissä asuva kuvataiteilija, jonka taiteessa yhdistyvät voimakkaat värit, kontrastit ja tarinallisuus. Fabritius työskentelee eri tekniikoita käyttäen installaatiotaiteen, valokuvauksen, tekstiilitöiden, liikkuvan kuvan ja uusien teknologioiden välillä. Teoksissaan hän käsittelee mm. luontosuhdetta, vanhenemista, yksinäisyyttä ja hylättyjä paikkoja. Fabritius on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2017.
Taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Finnfoto ry ja Taiteen edistämiskeskus.
24.9. - 29.10.2021
Fotocentrum Raseborg valokuvakeskus







