Aika hyppy

Pasi Kostianen

AIKA HYPPY on valokuvanäyttely perheestä ja luopumisesta, se pohtii elämää, vanhenemista ja kuolevaisuutta. Kuvien kautta taiteilija tarkastelee fyysisen ja henkisen ympäristön muuttumista ja muuttumattomuutta, näiden vaikutusta ihmiseen sekä asenteiden, arvojen ja mielentilojen periytymistä.

Pasi Kostiainen on kuvannut näyttelyyn dokumentaarisia, lavastamattomia kuvia äidistään Maija-Liisa Kostiaisesta (1930– 2023) ja hänen arkiympäristöstään.
Impressionistiset, osin abstraktit valokuvat dokumentaaristen kuvien seassa heijastelevat puolestaan taiteilijan sisäistä maailmaa, luopumisen vaikeutta, haikeutta ja pelkoja.
Aika hyppy -teossarjaan kuuluu myös kuvia, jotka eivät ole nähtävänä Fotocentrumin näyttelyssä.

PASI KOSTIAINEN on valokuvaaja, kuvataiteilija (AMK), joka on valmistunut Turun Taideakatemiasta vuonna 2022.
Osa Aika hyppy -näyttelyn kuvista muodosti hänen taiteellisen opinnäytetyönsä.
Hän sanoo kuvaustyylinsä olevan pitkälti dokumentaarinen, mutta sitä johdattelee elokuvallisuus sekä muutoksen tiedostaminen, välitilallisuus. Osa Aika hyppy -sarjan kuvista on saanut inspiraatiota impressionismista ja piktorialismista. Näitä kuvia Kostiainen kutsuu leikkisästi ”pikselismiksi”.

23.8-28.9.2024

Fotocentrum Raseborg valokuvakeskus

Valokuvakeskus RAASEPORI
Kauppiaankatu 3, 10300 Karjaa
puh. 044 7487 527
Y-tunnus: 1473551-8

Avoinna
ti–pe 10.00–16.00
la 10.00–14.00

Uutiskirje