Suomaa - Bogland
Lauri Lähteenmäki
Suomaa on valokuvataiteellinen pyrkimys parantaa kansallista suhdetta suoluontoon. Näyttely kyseenalaistaa käsityksen suosta vihamielisenä ympäristönä, jonne eksymisestä lapsia varoitellaan, jossa suonsilmään voi hukkua ja johon Jussin kuokka iskee. Suo on kestänyt läpi laajan pellon- ja metsänraivauksen historian, turpeenpolton ja valtion rahoittamat ojitukset. Suo ansaitsee maineenkohotuksen. Näyttely esittää suon herkän ja sitkeän pohjoisen luonnon ilmentymänä. Vanhaa kameratekniikkaa ja arkistoaineistoa hyödyntävä näyttely tarjoaa lisäksi kytköksen soidenkäytön historiaan.
Suomaa on kiertonäyttely, joka esitettiin ensimmäisen kerran Exhibition Laboratory Project Room -galleriassa Helsingissä huhtikuussa 2022.
Lauri Lähteenmäki (s. 1992) on ihmisen muokkaamaan maisemaan ja ympäristökysymysten politiikkaan keskittyvä helsinkiläinen valokuvataiteilija (KuM, FM). Viime vuosina Lähteenmäen taide on käsitellyt erityisesti metsätaloutta Suomessa, josta hän julkaisi ensimmäisen valokuvataidekirjansa Vihreän kullan kuume: Raportti Suomen metsien tilasta (2022). Lähteenmäen ekologisen kenttätutkimuksen metodia jäljittelevä installaatioteos Crossing I esitettiin osana Helsinki Biennaalia 2023. Idän ja lännen geopoliittisten voimien törmäämistä suljetun liettualaisen ydinvoimalan tapauksessa Lähteenmäki tarkastelee poikkitaiteellisessa yhteistyössä tutkijatohtori Maarit Laihosen kanssa.
Suomaa on valokuvataiteellinen pyrkimys parantaa kansallista suhdetta suoluontoon. Näyttely kyseenalaistaa käsityksen suosta vihamielisenä ympäristönä, jonne eksymisestä lapsia varoitellaan, jossa suonsilmään voi hukkua ja johon Jussin kuokka iskee. Suo on kestänyt läpi laajan pellon- ja metsänraivauksen historian, turpeenpolton ja valtion rahoittamat ojitukset. Suo ansaitsee maineenkohotuksen.
17.5-15.6.2024
Fotocentrum Raseborg







