Mylviä

Leena Illukka

Lähtökohtana Mylviä näyttelyn teoksiin on yksilön monitasoinen suhde ympäristöön: vieraantuneisuus, outous ja ulkopuolisuus, toisaalta myös sulautuminen.Teoksista välittyy näkemys eläimen ja ihmisen välisestä suhteesta, joihin sisältyy usein moraalisesti ladattuja merkityksiä.

Teoksista nousee ihmisen sisäinen maailma primitiivisine pelkoineen sekä elämän mystinen ja selittämätön puoli. Näyttelyssä luonto näyttäytyy moraalisena maailmana, joka toimii yhteiskunnan metaforana sekä kuvaa kuinka ihmisen ja eläimen välinen ero on hämärtynyt.
Onko tulevaisuudessa luonto meille, pikselöity maisematapetti, valokuvankaltainen ikkuna, jonka voimme kokea mukavuuttamme uhraamatta, vaikkapa älyteknologian keinoin”
Näyttelyn teokset ovat kankaalle tulostettuja valokuvia, jotka toimivat kaksiulotteisena lavasteena, joihin taiteilija on yhdistänyt erilaisista materiaaleista tehtyjä veistospäitä. Valokuvat ovat luotu yhteistyössä taiteilijan tyttärien Saana Kamula ja Inka Kamulan kanssa.
Teoksessa Uhanalainen kannetaan ihmisyyden taakkaa erärepussa.

Leena Illukka ( s.1962 Porvoo) yhdistää taiteellisessa työssään kuvanveistoa, käsityötä ja valokuvausta. Tekstiilisuunnittelijan koulutuksen pohjalle hän on rakentanut monipuolisen osaamisen Taideteollisen korkeakoulun taidetekstiiliopinnoista, opettajan pedagogisista opinnoista (Haaga helia) sekä kuvataiteideopinnoista ( Lahden muotoilu- ja taideistituutti, Saimaan ammattikorkeakoulu). Illukan teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla sekä kotimaisissa ja kansainvälisissä kokoelmissa.

7.4. – 15.5.2021

Fotocentrum Raseborg valokuvakeskus

Valokuvakeskus RAASEPORI
Kauppiaankatu 3, 10300 Karjaa
puh. 044 7487 527
Y-tunnus: 1473551-8

Avoinna
ti–pe 10.00–16.00
la 10.00–14.00

Uutiskirje