Projektit

Fotocentrum Raseborg valokuvakeskus järjestää vuosittain lukuisia työpajoja ja kursseja aluella näyttelytoiminnan lisäksi. Yhteisöllisten projektien kuten työpajojen kautta tavoitamme ihmisiä kenelle taide ei ole itsestäänselvyys ja madallamme näin ollen taiteen kokemisen kynnystä.

Teemme yhteistyötä Taidekupla -hanketta luotsaavan Luckan Raseborg kanssa. Taidekupla tarjoaa taidetyöpajoja lapsille ja nuorille Kauppiaankadulla, 2 krs. Hankkeen työpajoihin voi ilmoittautua tästä.

Kehittämishanke ’25-’27

Fotocentrumissa on käynnissä kaksivuotinen kehityshanke, jota rahoittavat Leader Pomoväst, Svenska kulturfonden, Karjaa Pohja säästöpankkisäätiö sekä BMR.

Hankkeen tavoitteena on löytää uusia yleisöjä ja tarjota nykyisille yleisöille taide- ja kulttuuritapahtumia sekä erilaisia työpajoja.

Haluamme myös edistää ammattitaiteilijoiden työmahdollisuuksia sekä tuoda Raaseporin alueen erilaisille taide- ja kulttuuritoimijoille verkostoitumismahdollisuuksia ja kohtaamispaikan.

Toivomme Raaseporin olevan paikka, jossa taide ja kulttuuri elää ja voi hyvin.

Lisäksi hankkeessa kehitetään taloudellisesti kestävää liiketoimintaa ja laaditaan uudet viestintä- ja markkinointisuunnitelmat.

Näin juhlistamme myös 700 vuotta täyttävää Karjaata.


Valokuvataiteenpäivät

10-11.11.2025 järjestetään vuosittaiset Valokuvataiteenpäivät Raaseporissa, Karjaalla. Maanantai 10 marraskuuta on yleisölle avoin päivä ja tapahtuma on maksuton.

Ohjelma 10.30–15.30 Paikallisuus ja kulttuuri nyt ja tulevaisuudessa

  • 10.30–11.30 In Situ –Kulttuurikartoituksia maisemantutkimuksen lähtökohdista, näkökulmia kaupunkien ulkopuoliseen kulttuuri- ja luovien alojen kehittämiseen ja innovaatioon, Maunu Häyrynen (Turun yliopisto) 
  • 11.30-12.30: Mitä museot opettavat tämän hetken kulttuurituotannoille?
    Epämukava museo -hankejohtaja Johanna Turunen (Jyväskylän yliopisto) avaa hankkeen teemoja liittyen nykypäivän / tulevaisuuden kulttuurituotantoon ja (organisaatioiden) identiteetteihin
  • 12.30–13.30 lounas tauko | lunch paus
  • 13.30–14.30 Paneelikeskustelu: Tulevaisuus ja yhteistyö
    Maunu Häyrynen, Johanna Turunen, Raaseporin valtuuston jäsen Anders Walls (RKP), Mikko Auerniitty, Perttu Saksa, Anna Vuoria moderaattori: Darja Zaitsev
  • 14.30–15.30 Taiteilijatapaaminen. Patrick Rastenberger, Murheen kääntöpiiri | Sorgens vändkrets (Fotocentrum Raseborg)

Karjaa 700 -hanke

Karjaa täyttää 700 vuotta 2026. Juhlavuoden ohjelmaa tarjoaa myös valokuvakeskus, joka  tuottaa erilaisia tapahtumia koko vuoden 2026 ajan. 

Näyttelykokonaisuus kaiken ikäisille tammikuussa 2026. Tammikuussa aukeaa astronomia aiheinen näyttely yhteistyössä Luckan Raseborg kanssa, joka valottaa avaruusvalokuvausta ja astronomiaa. Keskelle näyttelytilaa pystytetään planetaario, jonka ympärille rakentuu näyttely Shoko Tsuji (FR) taideteoksista sekä Minna Långströmin (FI)”Photosphere” lyhytelokuvasta . Minna Långströmin dokumentaarinen elokuva, joka käsittelee avaruus valokuvausta Marsissa esitetään 25.1.2026 Bio Pallaksessa. Esityksen yhteyteen järjestetään taiteilijatapaaminen. Långströmin elokuva on laajalti palkittu mutta ei vielä esitetty julkisesti Suomen ruostinkielisillä alueilla. Näyttely on erinomainen esimerkki miten taide ja tiede nivoutuvat jännittävällä tavalla yhteen ja miten valokuvataiteen keinoin voidaan tuottaa tieteellistä tutkimusta.

Tulemme myös järjestämään erilaisia poikkitaiteellisia ja teeman mukaisia taidetyöpajoja aikuisille valokuvakeskuksen tiloissa Karjaalla. 

Toukokuussa valokuvakeskukseen saadaan Museoviraston Journalistisen kuva-arkiston Karjaa aiheisia valokuvia. Kuvat on kuratoinut Museoviraston amanuenssi Raija Linna ja kuvia on Västra Nylandin kokoelmasta sekä HBL:n kokoelmasta. Näyttelyä täydentää nukketeatteritaiteilija Aapo Repon luoma camera obscura teos ja historiallista valokuvaajaa, Hille Finnbergiä muistava nukke. Teos on kävijöitä osallista ja kohdistettu nuoremmalla yleisölle. 

Hanke kulminoituu uniikkiin ja moniaistilliseen näyttelykokonaisuuteen marraskuussa 2026. Juhlavuoden aikana ammattitaiteilijat, Pauliina Vesslin, Andrea Vannucchi sekä Nuutti Koskinen, ohjaavat erilaisia taidetyöpajoja lapsille. Loppuvuoden näyttely on työpajojen sekä lasten ja ohjaajien tiiviin yhteistyön tulosta. 

Vuoden erilaiset työpajat lapsille painottavat hitaita prosesseja sekä inspiroituvat fantasmagoriasta, tilallisista illuusioista ja valosta. Tavoitteena on luoda taianomainen maailma galleriaan, jonne vierailijat voivat paeta marraskuista pimeyttä. Koska marraskuu on harmaata aikaa haluamme myös mahdollistaa taiteen karkaamisen galleriatilasta ulkotilaan ja katukuvaan valo-teeman avulla. Gallerian suuret ikkunat ja sijainti toisessa kerroksessa mahdollistaa tämän eri keinoin. Näyttelyn virallisia avajaisia vietetään 6.11  mutta järjestämme myös avajaiset päiväsaikaa työpajoihin osallistuneille koululaisille. 


UNPRESENTABLE Visions art lab Karjaa

Visions art lab on laadukas ympäristötaideprojekti, joka tuo taiteen kaikkien saataville.

Visions art lab on paikkasidonnainen taideprojekti, joka tapahtuu Karjaan keskustassa kesän 2024 aikana. Projekti koostuu salonkikelvottmasta ( Unpresentable) pop up galleriaan rakennetusta näyttelystä, 4 tilapäisestä ja kierrätysmateriaalista valmistetusta ulkotilassa olevasta taideteoksesta sekä useammastaperformanssista. Avajaispäivänä sanataiteilija Nathalie Sallegren ohjasi luovan työpajan ja kesän aikana performanssitaiteilijat Riikka Kasper ja Aliisa Rinne ohjaavat nuorille performanssityöpajan. Projektin tuottajina toimii Kati Sointukangas ja valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Tanja Is-Selin.


Mediataidehanke

Syksyllä 2022 moninainen ja innovatiivinen mediataidehanke käynnistyi vihdoinkin Raaseporissa. Pilottihanke toteutettiin Tammisaaressa ja osallistuvat oppilaat olivat Hakarinteen yläkoulusta ja Ekenäs högstadie koulusta.

Oppilaat saivat mahdollisuuden osallistua laadukkaaseen, inspiroivaan ja hauskaan monitaiteelliseen mediataidetyöpajaan.

Hanke pohjautuu kuntalakiin, jonka mukaan koulujen on tarjottava yhtä paljon taide- ja kulttuuritoimintaa koululaisille kuin urheilua. Raaseporissa on selkeästi ollut kulttuurin ja liikunnan vastakkainasettelua. Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa peruskoulun oppilaita yhdeksään eri taiteen alaan, yhdeksän kouluvuoden aikana.

Kokonaisvaltainen ja moninainen työpajakokonaisuus  tarjoaa oppilaille mahdollisuuden osallistua laadukkaaseen, inspiroivaan ja hauskaan taidekokemukseen, jossa mediataiteen kautta tutkitaan myös muita taiteen osa-alueita. Tavoitteena on avartaa näkemyksiä ja herättää uteliaisuuden taiteen kokemiseen. Projektissa yhdistyy kielettömyys sekä yhteisöllisyys. Hankkeen tavoitteena on purkaa olemassa olevia rakenteellisia ongelmia mediataiteen kautta kolmessa erilaisessa taidetyöpajassa. Työpaja yhdistää mediataiteen alle muotisuunnittelua ja arkkitehtuuria sekä nukketeatteria piksillaation kautta. Hankkeeseen osallistuvat oppilaat tulevat ymmärtämään taiteen arvon ja ilmapiiri muuttuu taiteen selittämisestä taiteen ymmärtämiseen ja arvostamiseen.

Hankeessa on vahvasti painottettu taidekasvatuksellista osaa työpajoissa, minkä takia pajojen runko on suunniteltu yhteistyössä Fuusio-oppijat Ry:n kanssa. Näin pajojen laatu säilyy eheänä vaikka sisältö muuttuisi eri ohjaajien toimesta. Painotamme työpajoissa vahvasti kielettömyyttä ja taiteen moninaisia mahdollisuuksia.

Hankkeen taiteilijoina toimivat Riina Salmi / vaatesuunnittelu/muoti, Timo aho / Paikkasidonnainen taide/ arkkitehtuuri, Pauliina Vesslin nukketeatteritaiteilija/ piksellaatio sekä mediataiteilija Leena Lehti. Hankkeen loppukatselmuksessa oppilaat pääsivät tutustumaan kaikkien työpajojen tuotantoon ja mediataiteilija Leena Lehden luomaan mediataideteokseen, jonka materiaalina toimi oppilaitten kuvaama materiaali työpajoista.

Jokaisesta osallistuvasta taiteilijasta on kuvattu Fotocentrumin gallerialla 5 min mittainen esittelyvideo, jossa taiteilijat kertovat omasta taiteenalastaan ja työskentelystään mahdollisimman selkeästi, jotta oppilaat saavat realistisen käsityksen taiteilijan arjesta ja toimeentulosta. 

Fotocentrum Raseborg tarjoaa hanketta Kulttuuritarjotin ( Kulturbrickan) -alustan kautta myös muille kouluille Raaseporin alueella samalla rakenteella.


Valokuvataideorganisaatioiden hanke 
katsoo tulevaisuuteen

Toimimme yhteistyössä monien tahojen kanssa ja etsimme jatkuvasti uusia mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita. Valokuvataiteilijoiden liitto ja sen yhteisöjäsenet ovat saaneet vuodeksi 2023 opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen valokuvataideorganisaatioiden yhteiseen kehityshankkeseen. Hankkeen tavoitteena on juurruttaa organisaatioihin kestävämpää toimintakulttuuria, vahvistaa niiden hallinnollista osaamista ja keskinäistä verkostoa. Hanke perustuu vuodesta 2019 käydylle organisaatioiden väliselle keskustelulle, ja dialogin yhtenä välietappina hankkeessa laaditaan tulevaisuuden tiekarttaa valokuvataidekentän organisaatioille ja pohditaan kestävän näyttelytuotannon vaihtoehtoja taiteilijoille ja vapaan kentän näyttelyorganisaatioille. Hankkeeseen palkataan osa-aikainen koordinaattori vuodeksi.

Yhteistyötä pyritään hankkeessa tekemään useiden kentän organisaatioiden ja yhteisöjen kanssa, jotta kentällä oleva tietämys ja saman suuntaiset hankkeet tulisivat huomioon otetuiksi. Hanketta hallinnoi Valokuvataiteilijoiden liitto ry ja muut osallistuvat organisaatiot ovat Luovan valokuvauksen keskus ry, Pohjanmaan valokuvakeskus, Photo North  Pohjoinen valokuvakeskus, Fotocentrum Raseborg, Valokuvakeskus Nykyaika, Valokuvakeskus Peri, VB-valokuvakeskus (Victor Barsokevitsch -Seura ry).

 Lisätietoja; Henna Harri, henna.harri@hippolyte.fi


SNAP lasten ja nuorten valokuvafestivaali

Valokuvakeskus Peri ja Raaseporin valokuvakeskus tuottivat kevään 2018 aikana Lounais-Suomen ja Raaseporin alueella alakoulun 5-luokkalaisille suunnattuja työpajakokonaisuuksia. Keskusten yhteisenä teemana on käsin tekeminen ja vanhat menetelmät, vastakohtana nykyisin yleiselle ja lapsillekin tutulle digitaaliselle kuvalle. Työpajoissa tutustuttiin mm. kollaasitekniikkaan, neulanreikäkameroiden tekemiseen ja syanotypia-menetelmään, taidemuotoihin, joissa sattumalla on paljon merkitystä ja tulokset ovat arvaamattomia. Työpajojen ohjaajina toimivat ammattilaistaiteilijat ja taideohjaajat Stella Tiisala, Jan Jämsén, Hans G. Hästbacka ja Eva Tordera. Mukana olivat Nauvon koulu (Kyrkbackens skola ja Simonkylän koulu) sekä Kirjalan koulu Paraisilta, Billnäs skolan Pinjaisista, Pojo Kyrkoby skola Pohjasta, Kirkonkylän koulu Pohjankurulta, Höjdens skola Tenholasta, Hakarinteen koulu Tammisaaresta, ja Nummenpakan koulun Nummen yksikkö sekä Ilpoisten koulu Turusta.

Suomen valokuvataiteen museo, seitsemän alueellista valokuvakeskusta sekä Porin lastenkulttuurikeskus toteuttivat kolme valtakunnallista työpajakokonaisuutta vuonna 2018. Tapahtuma huipentui marraskuussa 2028 viikon mittaiseen valtakunnalliseen festivaaliin.


Luckan yhteistyö

Yhteistyö Luckan Raseborgin kanssa alkaa vuonna 2020. Luckan järjestää työpajoja yläaste-oppilaille ja lukiolaisille aiheesta normikriittisyys ja nettikunnioitus.Nyt Fotocentrum antaa kouluille mahdollisuuden syventää jo alkanutta keskustelua oppilaiden kanssa valokuvatyöpajojen kautta. Aiheita puretaan valokuvauksen kautta ammattitaiteilijoiden ohjaamissa työpajoissa. Vanessa Forstén ja Jan Jämsén toimivat ohjaajina.


Aiempia projekteja

Kesäleiri taiteen parissa haavoittuvassa asemassa oleville lapsille
Lasten taidepäiväleiri järjestettiin ensimmäistä kertaa 11.6-15.6.2018 Karjaalla Uncanin ja Tryckeri-teatterin tiloissa. Viiden päivän aikana toteutettiin kaksi työpajakokonaisuutta, kolmen ammattitaiteilijan opastuksen avulla 7-12 vuotiaille lapsille.

Kuva: Andrea Vannucchi & Pauliina Vesslin, skuggteaterverkstad | varjoteatterityöpaja

Valokuvakeskus RAASEPORI
Kauppiaankatu 3, 10300 Karjaa
puh. 044 7487 527
Y-tunnus: 1473551-8

Avoinna
ti–pe 10.00–16.00
la 10.00–14.00

Uutiskirje